Mannerheimin elämä on niin epätodennäköinen, että se kuulostaisi keksityltä: aatelispoika Varsinais-Suomesta, joka teki uran vieraan keisarikunnan armeijassa, ratsasti vakoojana halki Aasian ja palasi kotimaahansa johtamaan sitä – kielellä, jota hän ei osannut kunnolla. Sama mies ehti olla sekä maansa kiistellyin että kunnioitetuin hahmo.
Mannerheim syntyi Suomen suuriruhtinaskunnassa, teki uransa Venäjän keisarikunnassa ja päätyi johtamaan itsenäistä Suomea. Kolmenkymmenen vuoden ura Venäjän armeijassa vei hänet kaartinjoukoista sotiin ja korkeisiin komentotehtäviin – ja antoi hänelle kansainvälisen kokemuksen, joka erotti hänet myöhemmin kaikista muista suomalaisista sotilasjohtajista.
Samalla se teki hänestä ulkopuolisen. Hän oli ruotsinkielinen aatelismies, joka oli viettänyt aikuisikänsä Pietarissa ja opetteli suomen kunnolla vasta palattuaan. Juuri tämä tausta selittää sekä hänen arvovaltansa että sen epäluulon, jota häntä kohtaan tunnettiin osassa kansaa.
Vuosien 1906–1908 ratsastusmatka Keski-Aasiasta Pekingiin on Mannerheimin elämän erikoisin jakso. Noin 14 000 kilometrin matkan virallinen tarkoitus oli tieteellinen tutkimus, todellinen tarkoitus sotilaallinen tiedustelu: Venäjän ja Kiinan välille odotettiin sotaa, ja raja-alueet oli kartoitettava.
Kiinnostavaa on, ettei peiterooli jäänyt pelkäksi kulissiksi. Mannerheim keräsi matkallaan esineistöä, valokuvasi ja teki muistiinpanoja, ja aineisto on yhä museokokoelmissa aitona tieteellisenä lähteenä. Harvasta vakoilutehtävästä on jäänyt jälkipolville näyttely.
Mannerheim johti valkoisten joukkoja sisällissodassa ja nousi sen jälkeen valtionhoitajaksi – väliaikaiseksi valtionpäämieheksi aikana, jolloin edes valtiomuoto ei ollut selvä. Hän asettui myös ensimmäisiin presidentinvaaleihin mutta hävisi K. J. Ståhlbergille.
Sisällissota teki hänestä pysyvästi jakavan hahmon. Valkoiselle puolelle hän oli vapauttaja, punaiselle puolelle sortaja, ja tämä jako säilyi vuosikymmeniä. Vasta talvisota muutti asetelmaa: yhteinen ulkoinen uhka teki hänestä koko kansan ylipäällikön tavalla, joka olisi ollut aiemmin mahdotonta.
Talvi- ja jatkosodassa Mannerheim toimi puolustusvoimien ylipäällikkönä, ja hänen asemansa oli poikkeuksellisen itsenäinen suhteessa poliittiseen johtoon. Sotien loppuvaiheessa hänet nostettiin presidentiksi tilanteessa, jossa Suomi tarvitsi irtautumista sodasta ja arvovaltaa neuvotteluihin.
Marsalkan arvonimi myönnettiin hänelle 75-vuotispäivänä, ja samalle päivälle osui Hitlerin kutsumaton vierailu Suomeen. Vierailulla tallentui salaa nauhoitettu keskustelu, joka on maailman ainoa säilynyt äänite Hitleristä puhumassa tavallisella puheäänellä.
Mannerheim on Suomen muistetuin sotilashahmo, ja se näkyy kaupunkikuvassa. Helsingin keskustan pääväylä kantaa hänen nimeään, ja sen varrella seisoo Aimo Tukiaisen veistämä pronssinen ratsastajapatsas punagraniittijalustalla. Patsas paljastettiin hänen syntymäpäivänään.
Hänen kotinaan toiminut Kaivopuiston huvila on museo, samoin hänen synnyinkotinsa Louhisaari. Arviointi on kuitenkin jatkunut: historiantutkimus on tarkastellut kriittisesti sekä sisällissodan tapahtumia että jatkosodan ratkaisuja. Suurmieskuva ja tutkimustieto elävät rinnakkain, eikä se ole ristiriita vaan normaali tapa käsitellä merkittävää historiallista henkilöä.
Hänen äidinkielensä oli ruotsi, ja aikuisikänsä hän vietti pitkälti venäjänkielisessä ympäristössä. Suomea hän opetteli kunnolla vasta palattuaan Suomeen, ja hänen suomensa säilyi aksentillisena.
Häntä tarvittiin arvovaltaisena johtajana, kun Suomen oli irtauduttava sodasta. Hänen asemansa ylipäällikkönä ja kansainvälinen tunnettuutensa antoivat uskottavuutta neuvotteluihin.
Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä. Hän kuoli Sveitsissä, ja ruumis tuotiin Suomeen valtiollisia hautajaisia varten.
Voi. Hänen Kaivopuiston-kotinsa toimii Mannerheim-museona, ja synnyinkotinsa Louhisaaren kartano Askaisissa on niin ikään avoinna yleisölle.