Saimaannorppa on maailman harvinaisimpia hylkeitä ja elää ainoastaan Saimaalla. Se on sopeutunut makeaan veteen, pimeisiin syvyyksiin ja lyhyisiin, luonnottoman lumettomiin talviin tavoilla, jotka tekevät siitä yhden Suomen luonnon kiehtovimmista selviytyjistä – ja samalla yhden suojelutyön suurimmista onnistumistarinoista.
Norppaemo synnyttää kuuttinsa helmi-maaliskuun vaihteessa rantakinokseen kaivamaansa lumipesään. Pesä suojaa vastasyntynyttä pakkaselta ja pedoilta, kuten ketuilta, ja on norpan pesinnälle elintärkeä – ilman sitä kuutin selviytymismahdollisuudet romahtavat.
Kun ilmastonmuutos on vähentänyt luonnollista lunta Saimaan rannoilla, vapaaehtoiset ja Metsähallitus ovat vuodesta 2014 lähtien kolanneet jäälle satoja apukinoksia joka talvi. Norpat hyväksyvät nämä ihmisen tekemät kinokset välittömästi, ja apukinostalkoot ovatkin pelastaneet lajin todennäköiseltä sukupuutolta huonoina lumitalvina.
Jokaisen saimaannorpan turkissa on omat, ainutlaatuiset kiehkurakuviot, jotka pysyvät samana koko elämän ajan karvanvaihdosta huolimatta. Tutkijat tunnistavat näiden kuvioiden avulla satoja yksittäisiä norppia vuosittain valokuvien perusteella – ihmissilmä on tässä työssä yhä tarkempi kuin tekoäly.
Saimaan vesi on usein sameaa ja talvella jään alla lähes pimeää, joten norppa luottaa saalistuksessa herkkiin viiksikarvoihinsa. Ne aistivat uivan kalan jättämän heikon vesivirtauksen eli pyörrevanan, minkä ansiosta norppa löytää saaliinsa täydessä pimeydessä ilman näköaistia.
Norppa on yleensä hiljainen eläin, mutta karvanvaihdon aikaan toukokuussa, kun useampi yksilö lekottelee samalla rantakivellä, ne saattavat kommunikoida omalaatuisella naksuttelulla, tuhinalla ja ynähtelyllä – esimerkiksi silloin, kun kaksi norppaa haluaa samalle paikalle.
Karvanvaihto itsessään on norpalle raskas urakka: kylmässä vedessä ihon verenkierto on minimissä lämmön säästämiseksi, joten norpan on noustava rantakiville auringonpaisteeseen tuntikausiksi, jotta iho lämpiää ja uusi turkki pääsee kasvamaan vanhan tilalle.
Norpan keuhkot ovat äärimmäisen joustavat ja painuvat syvällä sukelluksessa lähes kasaan. Tämä ei ole vahinko vaan sopeuma: kun keuhkoista poistuu ilma, veri ei ime itseensä vaarallisia määriä typpeä, mikä estää sukeltajantaudin syntymisen paineen vaihdellessa nopeasti.
Maailman vanhimmaksi tunnettu saimaannorppa on naaras nimeltä Venla, joka löydettiin elossa eteläiseltä Saimaalta jo kuolleeksi luultuna. Hänen ikänsä on varmistettu ainakin 33 vuodeksi, mikä tekee hänestä lajin tunnetun ikäennätyksen haltijan.
Vaikka norppakanta on suojelutyön ansiosta kasvanut hitaasti, kalaverkot ja vääränlaiset katiskat ovat edelleen lajin suurin yksittäinen kuolinsyy – erityisesti nuorille, itsenäistyville kuuteille. Puolet viime vuosien verkkokuolemista on tapahtunut heinäkuussa, jolloin kevään kalastusrajoitukset päättyvät.
Tämän vuoksi Saimaalla on voimassa laajat kevät- ja kesäaikaiset verkkokalastuskiellot norpan tärkeimmillä pesimä- ja poikuealueilla, ja norppaturvallisten katiskojen käyttöä suositellaan kaikkialla Saimaalla ympäri vuoden.
Kanta on kasvanut suojelutyön ansiosta viime vuosikymmeninä, mutta laji on edelleen äärimmäisen uhanalainen ja elää vain Saimaalla.
Kyllä, erityisesti keväällä karvanvaihtoaikaan norppia näkyy rantakivillä – niitä tulee kuitenkin aina tarkkailla kaukaa häiritsemättä.
Kevään ja alkukesän kalastuskiellot suojaavat erityisesti nuoria kuutteja, jotka hukkuvat herkästi kalaverkkoihin ja huonosti suunniteltuihin katiskoihin.
Kyllä, se on jäänyt eristyksiin makeaan veteen viimeisimmän jääkauden jälkeen ja kehittynyt siitä lähtien omaksi alalajikseen.