Pöllöt ovat metsiemme mestarisaalistajia, joiden aistit ylittävät ihmisen käsityskyvyn. Ne kuulevat myyrän liikkeen paksun lumikerroksen alta, lentävät täysin äänettömästi ja kääntävät päätään lähes ympäri ilman, että aivojen verenkierto katkeaa. Yksi niistä ehti jopa antaa nimen koko Suomen jalkapallomaajoukkueelle.
Pöllön äänetön lento perustuu siipisulkien erikoiseen rakenteeseen: sulkien etureuna on hapsullinen ja pehmeä, mikä rikkoo ilmavirtauksen pyörteet ja estää suhinan syntymisen. Tästä hyötyy sekä saalistaja että saalis jää siitä tietämättömäksi.
Äänettömyys ei ole itsetarkoitus, vaan se palvelee pöllön toista supervoimaa: kuuloa. Koska sen omat siivet eivät pidä ääntä, se pystyy lennon aikana kuulemaan tarkasti ympäristön äänet ja paikantamaan saaliinsa pelkän kuulon perusteella, vaikka se olisi piilossa lumen alla.
Monilla pöllölajeilla korva-aukot sijaitsevat päässä epäsymmetrisesti eri korkeuksilla. Tämä pieni ero saa äänen saapumaan korviin hieman eri hetkinä, minkä ansiosta pöllön aivot pystyvät laskemaan äänilähteen tarkan suunnan ja etäisyyden kolmiulotteisesti.
Pöllön kasvoja kehystävä naamakiehkura toimii kuin akustinen satelliittiantenni: se kerää ja ohjaa ympäristön äänet suoraan korva-aukkoihin. Koska pöllön silmät ovat kiinteät eivätkä liiku silmäkuopissaan lainkaan, se kompensoi tämän kääntämällä koko päätään jopa 270 astetta – onnistuu ilman vaurioita, koska sen kaulassa on 14 nikamaa ja poikkeuksellisen joustava verisuonisto.
Huuhkaja on Euroopan suurin pöllölaji ja Suomen luonnon mahtavimpia näkyjä. Kesäkuussa 2007 Bubi-nimeksi ristitty huuhkaja lensi kesken Suomen ja Belgian EM-karsintaottelun Helsingin Olympiastadionille ja pysäytti pelin lähes kymmeneksi minuutiksi pyöriessään kentän rakenteissa. Suomi voitti ottelun, ja tapauksen innoittamana Suomen miesten jalkapallomaajoukkue otti käyttöön lempinimen Huuhkajat.
Tunturipöllö puolestaan on sopeutunut täysin toisenlaiseen valo-olosuhteeseen: koska se pesii arktisella tundralla, jossa kesäisin vallitsee yötön yö, se on oppinut saalistamaan tehokkaasti myös kirkkaassa päivänvalossa – toisin kuin useimmat muut pöllölajit.
Koska pöllöt nielevät saaliinsa usein kokonaisina, niiden mahalaukku ei pysty sulattamaan luita, hampaita tai karvoja. Nämä jäänteet puristuvat lihasmahassa tiiviiksi oksennuspalloksi, jonka pöllö sylkee ulos. Tutkijat keräävät näitä palloja pöllöjen vakioistumapaikkojen alta selvittääkseen tarkasti, mitä pikkunisäkkäitä alueella elää.
Varpuspöllö, Euroopan pienin pöllölaji, on ainoa suomalainen pöllö, joka varastoi ruokaa: se kerää syksyllä kymmeniä myyriä ja pikkulintuja vanhoihin tikankoloihin tai linnunpönttöihin talven varalle – oma pieni pakastimensa.
Viirupöllöemo on yksi Suomen luonnon rajuimmista pesänpuolustajista: se hyökkää äänettömästi ja suoraan takaapäin kohti tunkeilijan päätä, minkä vuoksi lintuja rengastavat tutkijat käyttävät sen pesillä aina kypärää ja visiiriä.
Suopöllö taas turvautuu hämäykseen: kun peto lähestyy maassa sijaitsevaa pesää, emo teeskentelee siipirikkoista lintua ja raahustaa pois pesästä houkutellakseen vaaran mukanaan, kunnes on turvallisen matkan päässä ja voi lentää pakoon.
Useimmat suomalaiset pöllölajit näkevät myös päivänvalossa hyvin, vaikka ne ovat sopeutuneet ensisijaisesti hämärään ja pimeään.
Ei kaikki – esimerkiksi tunturipöllö ja osittain myös suopöllö saalistavat usein päiväsaikaan elinympäristönsä valo-olosuhteiden vuoksi.
Kyllä, niitä löytyy usein pöllöjen suosimien istumapuiden tai pönttöjen alta – ne näyttävät pieniltä harmailta karvaisilta paakuilta.
Huuhkaja on Suomessa uhanalaiseksi luokiteltu laji, jonka kanta on kuitenkin viime vuosina hieman elpynyt suojelutoimien ansiosta.