Itsenäisyys ei ollut hetkeäkään itsestään selvä. Julistus annettiin maassa, jolla ei ollut armeijaa, ulkopolitiikkaa eikä varmuutta siitä, tunnustaisiko kukaan sitä valtioksi – ja muutamaa kuukautta myöhemmin sama maa oli sodassa itsensä kanssa. Välillä Suomesta oli jopa tulossa kuningaskunta saksalaisprinssin johdolla.
Itsenäistyminen ei alkanut vuodesta 1917 vaan yli vuosisataa aiemmin, kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta. Autonomian aikana maalle kehittyi omat instituutiot: eduskunta, lainsäädäntö, hallinto, virkakunta, oma raha ja koululaitos.
Juuri tämä teki itsenäistymisestä käytännössä mahdollisen. Kun ero Venäjästä lopulta tuli, Suomessa oli jo olemassa valtion rakenteet – ei tarvinnut aloittaa tyhjästä. Monelta muulta Venäjän keisarikunnan alueelta tämä puuttui, eikä irtautuminen onnistunut.
Vuosi 1917 oli Venäjällä kaaoksen vuosi. Ensin keisarivalta kaatui keväällä, sitten bolsevikit ottivat vallan syksyllä. Kun keskusvalta romahti, Suomessa käytiin kiivasta keskustelua siitä, mitä pitäisi tehdä ja kuinka nopeasti.
Svinhufvudin senaatti valitsi nopean toiminnan. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen joulukuun alussa, mutta äänestys oli selvästi jakautunut – sosiaalidemokraateilla oli oma vaihtoehtoinen esityksensä siitä, miten ero pitäisi toteuttaa. Yksimielisyyttä ei siis ollut edes itsenäisyyden toteuttamistavasta.
Itsenäisyysjulistus oli vasta alku. Valtio on olemassa vasta kun muut tunnustavat sen, ja siksi ratkaisevaa oli saada tunnustus ensin Venäjältä. Neuvosto-Venäjä antoi sen aivan vuoden lopussa, ja sen jälkeen muut valtiot seurasivat perässä nopeasti.
Käytännön valtiokoneistoa rakennettiin samaan aikaan kiireellä. Ulkoasiainhallinto, oma rahapolitiikka ja kansainväliset suhteet piti luoda tyhjästä tilanteessa, jossa Eurooppa oli yhä maailmansodassa ja oma maa ajautumassa sisäiseen konfliktiin.
Sisällissodan jälkeen oikeisto kaipasi maahan lujaa valtiovaltaa, ja monen mielestä paras ratkaisu olisi ollut perustuslaillinen monarkia. Syksyllä 1918 valtiopäivät valitsi Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssin Friedrich Karlin, ja hänelle suunniteltiin jopa suomalaistettua hallitsijanimeä.
Hanke kaatui muutamassa viikossa. Saksa hävisi maailmansodan, saksalaissuuntaus menetti pohjansa, ja prinssi – joka oli suostunut vain ehdollisesti – ilmoitti luopuvansa kruunusta. Suomesta tuli tasavalta, mutta kompromissina presidentille annettiin poikkeuksellisen laajat valtaoikeudet. Monarkistien vaikutus näkyi siis lopputuloksessa vielä pitkään.
Itsenäisyyden ensimmäiset kuukaudet eivät olleet juhlaa. Tammikuussa 1918 puhkesi sisällissota, joka jakoi maan punaisiin ja valkoisiin. Sota kesti kevääseen ja jätti jälkeensä haavat, jotka vaikuttivat suomalaiseen yhteiskuntaan vuosikymmeniä.
Sovinnon rakentaminen kesti kauan, ja se tehtiin vähitellen: laajennetulla äänioikeudella, sosiaalipolitiikalla ja lopulta yhteisellä kokemuksella talvisodassa. Juuri siksi itsenäistymistä kannattaa katsoa prosessina eikä yhtenä päivänä – valtio julistettiin joulukuussa, mutta se, että kansa oli yksi, otti paljon pidempään.
Sinä päivänä eduskunta hyväksyi senaatin esityksen Suomen itsenäisyydestä vuonna 1917. Senaatti oli antanut esityksensä kaksi päivää aiemmin.
Bolsevikit kannattivat periaatteessa kansojen itsemääräämisoikeutta, ja lisäksi he uskoivat vallankumouksen leviävän Suomeen joka tapauksessa. Tunnustus oli myös käytännön välttämättömyys kaaoksen keskellä.
Hessenin prinssi Friedrich Karl, joka valittiin syksyllä 1918. Hän ei koskaan saapunut maahan eikä häntä kruunattu, vaan hän luopui kruunusta Saksan hävittyä sodan.
Ei ollut. Äänestys eduskunnassa oli selvästi jakautunut, sillä sosiaalidemokraateilla oli oma esityksensä siitä, miten irtautuminen pitäisi toteuttaa.