Lapsuuden onnettomuus ja sitä seurannut elinikäinen kipu muovasivat taiteilijan, jonka omakuvasarja on yksi taidehistorian koskettavimmista. Helene Schjerfbeckin ura kesti yli 60 vuotta ja päättyi kaukana kotimaasta, mutta hänen teoksensa palasivat aina takaisin Suomeen.
Nelivuotiaana Helene kaatui portaissa ja sai vakavan lonkkavamman, jota perheen varattomuuden vuoksi ei koskaan kunnolla hoidettu. Vamma jäi vaivaamaan häntä kipuina ja ontumisena koko loppuelämän.
Lahjakkuus huomattiin kuitenkin poikkeuksellisen varhain: Schjerfbeck hyväksyttiin Suomen Taideyhdistyksen piirustuskouluun jo 11-vuotiaana, ja 18-vuotiaana hän sai stipendin opiskellakseen Pariisissa.
Schjerfbeck aloitti opintonsa Académie Colarossissa Pariisissa vuonna 1880. Apurahojen turvin hän teki opintomatkoja myös muualle Eurooppaan, muun muassa Englannin Cornwalliin, jossa hän maalasi myöhemmin tunnetuimman teoksensa Toipilas (1888).
Toipilas kumpusi osittain hänen omista lapsuuden sairaus- ja toipumiskokemuksistaan – oma pitkä toipuminen vammasta antoi hänelle henkilökohtaisen yhteyden aiheeseen.
Vuonna 1902 Schjerfbeck muutti lääkärin suosituksesta äitinsä kanssa Hyvinkäälle, jonka kuivan ilmaston toivottiin helpottavan hänen sydän- ja hengitysvaivojaan. He asuivat yhden huoneen ja keittiön asunnossa noin 20 vuoden ajan.
Hyvinkään vuodet olivat taiteellisesti poikkeuksellisen tuotteliaita, ja moni hänen tunnetuimmista teoksistaan syntyi juuri tänä aikana syrjäisessä, vaatimattomassa kodissa.
Schjerfbeck maalasi läpi uransa pitkän sarjan omakuvia, jotka dokumentoivat hänen tyylinsä muuttumista yhä pelkistetymmäksi ja ilmaisuvoimaisemmaksi. Sarja on yksi taidehistorian tunnetuimmista.
Vuonna 1915 Suomen Taideyhdistys tilasi häneltä omakuvan, josta tuli Mustataustainen omakuva – teoksessa Schjerfbeck halusi esittäytyä vahvana ja itsevarmana taiteilijana yhdistyksen vaikutusvaltaisille jäsenille.
Toisen maailmansodan aikana Schjerfbeck pakeni sotaa Ruotsiin helmikuussa 1944. Hän vietti elämänsä viimeiset vuodet siellä ja kuoli Saltsjöbadenin kylpylähotellissa 23. tammikuuta 1946.
Huonosta terveydestään huolimatta hän maalasi täydellä teholla lähes viimeisiin päiviinsä asti. Hänet haudattiin takaisin kotimaahansa, Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.
Hän sai nelivuotiaana lonkkavamman kaaduttuaan portaissa, ja perheen varattomuuden vuoksi vammaa ei koskaan kunnolla hoidettu.
Lääkäri suositteli muuttoa kuivan ilmaston vuoksi helpottamaan sydän- ja hengitysvaivoja. Hän asui siellä äitinsä kanssa lähes 20 vuotta.
Sarja kattaa vuosikymmeniä ja dokumentoi taiteilijan tyylin muuttumisen yhä pelkistetymmäksi ja ilmaisuvoimaisemmaksi – harvinaisen pitkä ja johdonmukainen omakuvasarja taidehistoriassa.
Toisen maailmansodan olosuhteet Suomessa olivat vaikeat, ja hän pakeni helmikuussa 1944 turvaan Ruotsiin, jossa vietti elämänsä viimeiset vuodet.