Salapolttajista alkoi tarina, joka jatkui rautaisen tuottajan johtamalla elokuvayhtiöllä ja sodan runteleman kansan lohduttajilla valkokankaalla. Suomalaisen elokuvan varhaisvaiheet kertovat sitkeydestä ja pitkäjänteisestä rakentamisesta.
Salaviinanpolttajat (1907), Louis Sparren ja Teuvo Puron ohjaama, on Suomen ensimmäinen näytelmäelokuva. Se kertoi kahden salapolttajan leppoisasta elämästä, jota häiritsivät sekä asiakkaat että virkavalta, ja sitä esitettiin laajalti ympäri Suomea.
Elokuva oli aikansa ilmiö ja osoitti, että kotimaisella elokuvatuotannolla oli yleisöä – pohja tuleville vuosikymmenille oli luotu.
Joulukuussa 1919 Erkki Karu kokosi joukon tuttaviaan perustamaan elokuvayhtiön, josta tuli vuonna 1921 Suomi-Filmi Oy. Karun rautainen johto teki yhtiöstä Suomen ensimmäisen ja pitkäikäisimmän teollisen elokuvayhtiön.
Yhtiö tuotti 1920-luvulla 26 pitkää elokuvaa, lähes puolet koko vuosikymmenen kotimaisesta tuotannosta, ja jatkoi toimintaansa aina vuoteen 1980 saakka – yli sata elokuvaa kuudessa vuosikymmenessä.
Kulkurin valssi (1941) keräsi ennätykselliset 1,5 miljoonaa katsojaa ja toi lohtua sodan koettelemalle kansalle. Siitä tuli hetkessä kaikkien aikojen katsotuin suomalainen elokuva.
Tauno Palo ja Ansa Ikonen olivat elokuvan tähdet, ja heistä tuli suomalaisen elokuvan tunnetuin näyttelijäpari – yhteensä kaksitoista elokuvaa yhdessä, alkaen elokuvasta Kaikki rakastavat (1935).
Tauno Palo esiintyi urallaan 65 elokuvassa ja oli suomalaisen elokuvan ja teatterin merkittävin miestähti 1930-luvulta 1960-luvulle asti.
Ansa Ikonen puolestaan löydettiin sattumalta Suomi-Filmin konttorin käytävältä ohjaaja Valentin Vaalan toimesta, ja hänestä tuli suomalaisen elokuvan rakastetuin naistähti noin neljässäkymmenessä elokuvassa.
Vuonna 1969 perustettiin Suomen elokuvasäätiö edistämään ja kehittämään kotimaista elokuvatuotantoa ja -taidetta. Säätiö on 1970-luvulta lähtien jakanut valtion rahoitusta elokuvien tuottamiseen, jakeluun ja käsikirjoittamiseen.
Elokuvasäätiön perustaminen merkitsi käännekohtaa: ensimmäistä kertaa suomalaisella elokuvalla oli systemaattinen, valtion tukema rahoitusjärjestelmä yksittäisten tuotantoyhtiöiden varassa olemisen sijaan.
Aki Kaurismäki on ainoa suomalainen pitkän elokuvan ohjaaja, joka on koskaan saanut Oscar-ehdokkuuden – elokuvallaan Mies vailla menneisyyttä (2002) parhaan vieraskielisen elokuvan sarjassa.
Sama elokuva voitti myös Cannesin elokuvajuhlien arvostetun Grand Prix -palkinnon. Kaurismäki on voittanut Cannesissa myös Tuomaristopalkinnon (Jury Prize) elokuvastaan Kuolleet lehdet (2023) – osoitus suomalaisen elokuvan pitkästä kansainvälisestä arvostuksesta.
Se oli Suomen ensimmäinen teollinen, jatkuvatoiminen elokuvayhtiö ja tuotti lähes puolet 1920-luvun kotimaisista elokuvista, mikä loi pohjan koko toimialan kehitykselle.
Elokuva toi viihdettä ja lohtua kansalle keskellä sota-ajan vaikeuksia, ja sen 1,5 miljoonan katsojan yleisömäärä oli poikkeuksellinen tuon ajan Suomessa.
He esiintyivät yhdessä kahdessatoista elokuvassa, alkaen vuoden 1935 elokuvasta Kaikki rakastavat.
Se jakaa edelleen opetus- ja kulttuuriministeriön osoittamaa valtion rahoitusta elokuvien tuotantoon, jakeluun ja käsikirjoittamiseen sekä muuhun elokuvakulttuurin edistämiseen.
Hän on voittanut sekä Grand Prix -palkinnon (Mies vailla menneisyyttä, 2002) että Tuomaristopalkinnon (Kuolleet lehdet, 2023).