Tuhansia vuosia sitten alkanut runolauluperinne, konservatorio joka kasvoi yliopistoksi, tangolavojen kultakausi ja lopulta maailman tiheimmin metalliyhtyeitä tuottava maa – suomalaisen musiikin matka on pitkä ja yllättävä.
Suomen vanhin tunnettu lauluperinne, kalevalainen runolaulu, perustuu kalevalamittaan – nelipolviseen trokeeseen, jonka juuret ulottuvat jo ajanlaskumme alkua edeltävään aikaan. Sama mitta elää yhä Kalevalassa, joka koottiin tästä perinteestä 1800-luvulla.
Runolauluun liittyi kiinteästi kanteleen soitto. Kantele on Suomen kansallissoitin ja yksi harvoista soittimista, joka on säilynyt käytössä lähes muuttumattomana tuhansien vuosien ajan.
Vuonna 1882 Helsinkiin perustettiin Helsingin Musiikkiopisto, josta kasvoi vaiheittain Helsingin konservatorio (1924) ja lopulta Sibelius-Akatemia (1939). Jean Sibelius itse sekä opiskeli että opetti oppilaitoksessa.
Radion sinfoniaorkesteri perustettiin 1927, vuosi Yleisradion perustamisen jälkeen. Suomen kansallisoopperan oma orkesteri seurasi perässä vasta 1963 – molemmat ovat nykyään keskeisiä osia Suomen klassisen musiikin elämää.
Tango saapui Suomeen Etelä-Amerikasta 1910-luvulla, mutta suomalaiset tekivät siitä täysin omanlaisensa version – usein alkuperäistä melankolisemman ja tunteiden syvyyteen keskittyvän.
Säveltäjä Toivo Kärki uudisti suomalaisen tangon 1940-luvulla yhdistämällä venäläistä mollimelodiikkaa jazzmusiikin soinnutukseen. Tangon suosio räjähti käsiin 1950–1960-luvuilla, jolloin tanssilavat täyttyivät joka viikonloppu.
1980-luvulla suomenkielinen rock teki lopullisen läpimurtonsa suuren yleisön ja radiosoiton myötä. Vuosikymmentä leimasi melodinen, vahvasti mollivoittoinen suomirock, jonka kärkinimiä olivat muun muassa Eppu Normaali ja Dingo.
Hurriganes oli tehnyt oman läpimurtonsa jo 1970-luvulla ennen varsinaista 1980-luvun suomirock-aaltoa, mutta raivasi samalla tietä myöhemmälle suomenkieliselle rockille.
Nykyään Suomi tunnetaan maailmalla erityisesti metallimusiikistaan: maassa on enemmän metalliyhtyeitä asukaslukuun suhteutettuna kuin missään muualla maailmassa.
Ilmiö on tuonut Suomelle kansainvälistä huomiota tavalla, jota moni muu pieni maa ei ole koskaan saavuttanut – jotkut ulkomaiset fanit ovat jopa opetelleet suomea ymmärtääkseen yhtyeiden sanoituksia.
Perinteisenä käytäntönä se on harvinaisempi, mutta sen mitta ja sävelmät elävät Kalevalassa ja niitä opetetaan ja esitetään yhä esimerkiksi kansanmusiikkipiireissä.
Nimenmuutokset heijastavat oppilaitoksen kehitystä pienestä yksityisestä musiikkiopistosta valtiolliseksi ja lopulta yliopistotasoiseksi instituutioksi vuosikymmenten aikana.
Suomalaiset muokkasivat tangoa vuosikymmenten aikana omaan makuunsa, ja siitä tuli usein melankolisempi ja tunteisiin keskittyvämpi kuin eloisampi argentiinalainen esikuvansa.
Tarkkaa yhtä syytä ei ole, mutta ilmiötä on selitetty muun muassa pitkillä, pimeillä talvilla, vahvalla musiikkikoulutuksella ja -kulttuurilla sekä 1980–1990-lukujen suomirock-perinnön luomalla pohjalla.