Suomalainen proosa löysi oman äänensä 1800-luvun lopulla ja saavutti maailmanmaineen 1900-luvulla. Muutama teos nousee ylitse muiden – nämä ovat kirjat, jotka jokainen suomalainen tuntee edes nimeltä.
Aleksis Kiven Seitsemän veljestä (1870) oli aikanaan rohkea teos: se kuvasi tavallisia ihmisiä murteellisella, elävällä kielellä silloin, kun suomenkielinen kirjallisuus oli vasta löytämässä muotoaan. Aikalaiskritiikki oli osin tyrmäävää, mutta teos nousi myöhemmin kansalliseksi aarteeksi.
Tarina veljesten paosta yhteiskunnan säännöistä Impivaaran korpeen ja paluusta takaisin sivistyksen pariin kuvaa laajemmin ihmisen kasvua ja sopeutumista – teema, joka puhuttelee yhä.
Väinö Linna kirjoitti suomalaisesta sodasta kahdesti eri tavalla. Tuntematon sotilas (1954) kuvaa jatkosotaa yhden konekiväärikomppanian arjen ja taistelujen kautta, ilman sankarointia.
Trilogia Täällä Pohjantähden alla (1959–1962) puolestaan kertaa koko Suomen 1900-luvun alkupuolen historian Koskelan torpparisuvun kautta – sortokaudesta sisällissotaan ja jatkosotaan. Sama Koskelan suku ja jopa sama Vilho-hahmo yhdistävät molemmat teokset.
Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen (1945) teki suomalaisesta kirjallisuudesta kansainvälisen ilmiön. Historiallinen romaani muinaisesta Egyptistä käännettiin yli 40 kielelle ja siitä tehtiin myös Hollywood-elokuva.
Teoksen suosio osoitti, että suomalainen kirjailija pystyi kirjoittamaan maailmanluokan tarinan, joka ei ollut sidottu Suomen historiaan tai maisemaan.
Minna Canth oli aikansa radikaali yhteiskuntakriitikko. Näytelmä Työmiehen vaimo (1885) käsitteli avioliiton epäoikeudenmukaisuuksia niin suorasukaisesti, että se johti todelliseen lainmuutokseen naisten ansiotulo-oikeudesta.
Canth kirjoitti myös muita yhteiskunnallisia näytelmiä, kuten Anna Liisa, joka käsittelee lapsenmurhaa ja omantunnon painoa.
F. E. Sillanpää palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1939 syvällisestä maaseudun ja luonnon kuvauksestaan. Hän on toistaiseksi ainoa suomalainen kirjailija, joka on saanut kyseisen palkinnon.
Palkinto myönnettiin poikkeuksellisena ajankohtana – vain hetkeä ennen talvisodan syttymistä – ja se nosti Suomen kirjallista mainetta kansainvälisesti keskellä vaikeaa aikaa.
Se oli aikansa rohkea kuvaus tavallisista suomalaisista elävällä, murteellisella kielellä ja loi pohjan suomenkieliselle kaunokirjallisuudelle.
Ei, ne ovat erillisiä teoksia, mutta molemmat sijoittuvat osin samaan aikaan ja jakavat saman Koskelan suvun hahmon, Vilho Koskelan.
Mika Waltari oli kiinnostunut antiikin historiasta laajemminkin, ja teos osoitti suomalaisen kirjailijan kykenevän kirjoittamaan menestyksekkäästi myös kansainvälisistä aiheista.
Ei, Sillanpää on toistaiseksi ainoa suomalainen Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja.